Post by susanna on Oct 14, 2008 9:28:12 GMT -5
Meiltä vetäistiin sitten maanantaina matto ja lujaa jalkojen alta.
Laitan tämän nyt tännekin, jotta ei tarvitse jokaiselle selittää yksitellen koiramme tilannetta. Jos joskus Cola kuukahtaa kentälle kaikki tietävät mistä se johtuu.
Kaikki alkoi leirin jälkeisenä maanantaina kun veimme täysin terveen hyvä kuntoisen koiran eläinlääkäriin steriloitavaksi. Koira nukutettiin ja minä sitten lähdin hengailemaan kaupungille. Sain puhelun klinikalta, että Colan sydän lyö välillä yli 200 ja valillä syke tippui alle 40. Leikkausta ei oltu onneksi ehditty aloittaa kun sydän rupesi temppuilemaan. Operaatio siis keskeytettiin.
Soitin samana päivänä Veteriin ja saimme ajan tälle päivälle klo 12.00 ja Tämä sitten läväistiin päin naamaa:
Vas. kammio laajentunut hieman, oik. voimakkaammin, kammioiden väliseinämä ohentunut ja vas. eteinen lievästi laajentunut; muutokset viittaavat dobermann kardiomyopatiaan.
Lääkitystä ei muistaakseni suositellut ainakaan tällä hetkellä.
Kardiomyopatiaa esiintyy paljon dobermanneilla eikä sairauteen ole parannuskeinoa.
Omaa pääkoppaa täytyy alkaa jäsentelemään ja pikkuhiljaa alkaa lukemaan enemmän tästä ja siitä onko lääkityksestä hyötyä, se on ainakin varmaa, että koira ei tule missään vaiheessa kärsimään. Vaikka ensin olinkin lääkitystä täysin vastaan, nyt olen saanut asiaan toistakin näkökantaa. Kuinka paljon koira ehtii kärsiä ennen näkyviä oireita? (yskä, väsyminen jne..)
Koira voi siis kuolla huomenna tai se voi elää ihan normaalisti seuraavat 10 vuotta.
Osa Palolahden puheista meni kokonaan ohi, muutaman kysymyksen pystyin kysyä, muun ajan tarrasin pöydänkulmasta kiinni, että pysyn tolpillani ja etten romahtaisi kokonaan. Soitan hänelle muutaman päivän päästä uudelleen ja kysyn vielä tarkennuksia. Tällaisilla reissuilla pitäisi olla mukana joku ihminen joka tajuaisi puheesta jotakin.
Tuntuu niin pahalta niin pahalta, koira täyttää marraskuussa vasta 4v. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki mitä sen kanssa olen touhannut on ollut turhaa ja tulevaisuutta en tällä hetkellä pysty edes ajattelemaan. Lopun elämän se saa viettää ihan yhtä aktiivisesti kuin tähänkin asti, ilman kisoja tai kisoilla.
Mieluummin lyhyt ja hyvä elämä kuin tylsä,pitkä ja kivulias elämä. Surraan vasta kun sen aika on.
Susanna, Jarkko ja meille niin rakas Cola-Pertti
Laitan tämän nyt tännekin, jotta ei tarvitse jokaiselle selittää yksitellen koiramme tilannetta. Jos joskus Cola kuukahtaa kentälle kaikki tietävät mistä se johtuu.
Kaikki alkoi leirin jälkeisenä maanantaina kun veimme täysin terveen hyvä kuntoisen koiran eläinlääkäriin steriloitavaksi. Koira nukutettiin ja minä sitten lähdin hengailemaan kaupungille. Sain puhelun klinikalta, että Colan sydän lyö välillä yli 200 ja valillä syke tippui alle 40. Leikkausta ei oltu onneksi ehditty aloittaa kun sydän rupesi temppuilemaan. Operaatio siis keskeytettiin.
Soitin samana päivänä Veteriin ja saimme ajan tälle päivälle klo 12.00 ja Tämä sitten läväistiin päin naamaa:
Vas. kammio laajentunut hieman, oik. voimakkaammin, kammioiden väliseinämä ohentunut ja vas. eteinen lievästi laajentunut; muutokset viittaavat dobermann kardiomyopatiaan.
Lääkitystä ei muistaakseni suositellut ainakaan tällä hetkellä.
Kardiomyopatiaa esiintyy paljon dobermanneilla eikä sairauteen ole parannuskeinoa.
Omaa pääkoppaa täytyy alkaa jäsentelemään ja pikkuhiljaa alkaa lukemaan enemmän tästä ja siitä onko lääkityksestä hyötyä, se on ainakin varmaa, että koira ei tule missään vaiheessa kärsimään. Vaikka ensin olinkin lääkitystä täysin vastaan, nyt olen saanut asiaan toistakin näkökantaa. Kuinka paljon koira ehtii kärsiä ennen näkyviä oireita? (yskä, väsyminen jne..)
Koira voi siis kuolla huomenna tai se voi elää ihan normaalisti seuraavat 10 vuotta.
Osa Palolahden puheista meni kokonaan ohi, muutaman kysymyksen pystyin kysyä, muun ajan tarrasin pöydänkulmasta kiinni, että pysyn tolpillani ja etten romahtaisi kokonaan. Soitan hänelle muutaman päivän päästä uudelleen ja kysyn vielä tarkennuksia. Tällaisilla reissuilla pitäisi olla mukana joku ihminen joka tajuaisi puheesta jotakin.
Tuntuu niin pahalta niin pahalta, koira täyttää marraskuussa vasta 4v. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki mitä sen kanssa olen touhannut on ollut turhaa ja tulevaisuutta en tällä hetkellä pysty edes ajattelemaan. Lopun elämän se saa viettää ihan yhtä aktiivisesti kuin tähänkin asti, ilman kisoja tai kisoilla.
Mieluummin lyhyt ja hyvä elämä kuin tylsä,pitkä ja kivulias elämä. Surraan vasta kun sen aika on.
Susanna, Jarkko ja meille niin rakas Cola-Pertti
Oma ensimmäinen kuoli kesken aktiiviuran 4,5-vuotiaana.